tiistai 11. toukokuuta 2010

Vaippoja ja kesämekkokokeilu

Tänään  Eva oli yllättävän hyvällä päällä ja sitä mukaa minäkin suhteellisen tuottelias.

Kuopus kaipaa kipeästi taskuvaippoja kun hahtuvat osoittautuivat sopimattomiksi ja niitä sainkin valmiiksi neljä kappaletta.
Ensimmäinen tehty siskon vaipatuksessa suosikiksi nousseella Wee Wekan kaavalla. Ulkona Myllymuksujen apina-pul ja sisällä coolmaxia. Vaikka kaava toimi isosiskolla, ei se toimi pikkuveljellä. Malli on huono vielä tuollaiselle pikkuvauvalle, mutta palaan tähän kaavaan varmasti siinä vaiheessa kun poika kasvaa ja ainakin viimeistään kävelemään lähtiessä.


Seuraavaksi päädyin kokeilemaan vanhan kunnon Fuzzin kopioimista. Esikoisen kanssa jäi Fuzzit käyttämättä fleecestä johtuen ja loppujen lopuksi meillä ei voinut olla vaipassa mitään kuivaliinakangasta. Nyt testissä coolmax ja ulkona kaapin perukoilta löytynyt 1mil pul.

Tässä neppeinä KAMin apinanepit. Vaipan malli tuntuu sopivalta joten näitä taidan tehdä lisää.

Sitten päädyin tekemään kaksi S-kokoista klassikkoa. Kaavana siis Suuren Käsityölehden kaava vuodelta 2005, joka on kyllä kokenut melkoista muokkausta isosiskon vaipatuksessa ja muokatulla kaavalla nämäkin on tehty. Ulkopinnoissa pul ja sisällä bambujoustofrotee. Neidin, jonka suuri suosikki on "Olipa kerran elämä", mielestä oikeanpuoleisessa vaipassa on verihiutaleita ja kieltämättä niiltähän ne vähän näyttääkin.

Tänään päätin myös kokeilla omaa  kaavaani kesämekoille joille on aina tarvetta.
Kaava on melkein täydellinen ja muutamilla pienillä muutoksilla siitä sellainen tuleekin. Kankaana käytin Hilcon puuvillaa jota kaapista löytyy tämän mekon jälkeen vielä yli kaksi metriä, sekä Eurokankaan palalaarista löytynyttä pinkkiä puuvillaa. Malli on suunniteltu yhdelle toiselle kaapin kankaalle jota on juuri mekollinen, enkä siis uskaltanut sille lähteä kaavaa kokeilemaan.


Laskoksia tehdessä käytin jopa neulaa ja lankaa. Siis minä harsin! Tekniikka jota olen tainnut toteuttaa viimeksi ompelukoulussa ja siitä on jo ihan reilusti aikaa. Täytyy kyllä todeta että niistä tuli paljon siistimmät kuin mitä olen saanut ilman harsimista aikaiseksi, joten ehkäpä minusta tulee vielä intohimoinen harsija... hiukan sitä kyllä epäilen. Taakse oli alunperin aikomuksena laittaa napit alas asti, mutta päädyin tässä kokeiluversiossa vetoketjuun aikaa säästääkseni. Se ensimmäinen oikea mekko tehdään sitten napeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti