maanantai 7. kesäkuuta 2010

Jalkojen suojia tai miksikä niitä nyt kutsutaan... Housuja!


Esikoisen syntymäpäivän ja uuden puutarhapalstan johdosta en ole ehtinyt juurikaan koneelle, mutta tänään sain sentään jotain pientä aikaiseksi. Imetysdementialta en millään muistanut mitä olin ompelemassa, tein siis jalkojen suojia jotka mies sitten ystävällisesti korjasi housuiksi.

Juniori kasvaa hurjaa vauhtia ja vaatekaappi huutaa tyhjyyttään kaiken jäädessä kerralla pieneksi. Tällä hetkellä ikää 2,5kk ja käytössä koko 68cm jota kokoa nämäkin housut ovat. Toivon että malli on sellainen joka menee vielä pitkään sillä sekä vyötäröllä että lahkeensuissa olevat resorit ovat käännettäviä. Raitojen kohdistaminen sujuu trikoolla paremmin, johtuuko kankaasta joustosta vai pörröisyydestä kun joustofroteisissa ne hiukan heittää. Onneksi se ei ole niin mahdottoman tarkkaa. Kaava on "oma", eli joskus jostain otettu housujen kaava jota on sitten muokattu sopivammaksi. Kai sitä voi jo omaksi sanoa, sen verran erinäköinen se on alkuperäiseen verrattuna.
Tuohon JNY Desingin tähtitrikooseen ihastui isosiskokin ja haluaa siitä itselleen kesämekon. Hyväksi onnekseni tilasin kangasta reilusti ja siitä saadaan ehkä jonkun sortin tunika tehtyä. Tähtitrikoo ja vihreäraidallinen joustofrotee ostettu Metsolasta, musta-valkoraidallinen kangas hankittu aikoinaan Marimekon ystävämyynnistä palasäkissä.

Palsta ja juhlat ovat napanneet aikaa myös blogien lukemisesta ja olettekin varmaan jo ehtineet käydä osallistumassa RuttuNutun arvontaan? Jos ette niin hopi hopi sinne vaan jonon jatkoksi. Suora linkki arvontaan löytyy tuolta oikeasta yläkulmasta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti