lauantai 25. syyskuuta 2010

Pikkutipuja. Tai mitä sain aikaan metristä ja vähän päälle...

Tilasin ennen lakkoa trikoota Atlantin takaa ja se saapui tällä viikolla. Trikoo on aika ohutta, mutta ihanan pehmeää joten sopii täydellisesti Juniorin vaatteisiin. Kaikkien kaavat omia muokkauksia. Haalari on kokeilukappale ja eipä taida tarvita mitään muuttaa seuraaviin versioihin. Paitsi että jalansuiden resorit täytyy ommella kireimmiksi. Nyt ovat välillä lahkeet kantapäiden alla ja kontatessa jäädään omiin lahkeisiin jumiin. Niin ja jos seuraavan kerran muistaisi laittaa olan nepparit niin että molemmilla olilla päällimäiset nepparit tulisivat samasta suunnasta. Tähän pääsi livahtamaan toinen takakappaleelta ja toinen etupuolelta. Ei haittaa käytössä, mutta siistimpi se olisi oikein.
Metristä kangasta ja vajaasta puolesta resoria saa siis yhden haalarin, housut ja paidan koossa 74cm. Ostin myös trikoota samalla kuosilla fuksianpunaisella tipulla ja vihreällä sydämellä, siitä sitten myöhemmin lisää...

Ja viimeiset 70cm palasesta Metsolan joustofroteeta käytin huppariin, samoin tipusista jääneet resorit käytin tähän. Huppari sopii yhteen aiemmin tekemieni housujen kanssa, mutta taitaa olla vähän liikaa raitaa yhteen asuun, joten pääsee käyttöön farkkujen kaveriksi. Hupun vuoritin ihan vihon viimeisillä tähtitrikoon palasilla jotka riitti juuri ja juuri tuohon huppuun. 60cm trikoota sain housut, paidan ja hupun.
On se kiva tehdä näitä pieniä vaatteita kun saa kankaan riittämään ihan eri tavalla kuin noissa 110cm. Ja näitä on järkeä tehdäkin vielä itse. Jotenkin tuntuu jos alkaisin neidin tarpeisiin tälläistä tekemään niin saattaisi olla ajan käytön suhteen järkevämpää ostaa valmiina... vaikka tekisin sen luultavasti kuitenkin itse ;)

Alempi tipukuva kertoo myös syyn vähäisiin päivityksiin. Pojan ollessa hereillä ei ole toivoakaan päästä koneelle (ei ompelu- eikä tieto-) koska täytyy jatkuvasti vahtia tuota nousemista ja sitä ettei kaveri vetele mitään niskaansa, nyt kun noita ulottuvuuksia on entistä enemmän. Meillä alkaa maanantaina myös keittiöremontti joka tulee vaikuttamaan ompeluihin. Kaikki kaapit ja tavarat on tietysti siirrettävä sieltä pois ja meidän asunnossa ei ole kovin montaa paikkaa joihin niitä siirtää. Joten ommeltavan paikan löytäminen koneille on hankalaa. Ja ainoa mahdollinen paikka jääkaapille on kangaskaappini edessä, joka tietysti itsessään on jo aika hyvä este ompelulle.
8-12 arkipäivää sanoivat sen kestävän. Kestänköhän minä sen että asutaan koko perhe kaikkine tavaroinemme kahdessa huoneessa... Evakkoon voisi tietysti lähteä, mutta minne. Pojan päiväunet ovat kaikkien mahdollisten vauva/perhekerhojen kanssa päälleikkäin ja koko päivän kaupungilla/kauppakeskuksessa luuhaus voisi käydä niin kukkaron kuin lakonkin päälle. Lakko muuten sujuu hyvin. Kävin eilen Eurokankaassa lankaostoksilla ja ainoa mitä langan lisäksi ostin oli vuorikangas tytön siistimpään talvitakkiin ja pikku pala fleeceä jotta saan valmiiksi kesken olevan väliasun neidille. Jee! Mutta vielä vähän yli kuukausi jäljellä...

10 kommenttia:

  1. Apua miten ihanaa trikoota!!! Mistä sen tilasit? Mä en ole mistään löytänyt trikoita....

    VastaaPoista
  2. Tosi tosi ihanaa trikoota!!! JA ihana pikkumies :), ja vaatteet tietty kans upeita.
    Meil kans 86cm saa viel aika pienistäkin paloista mut 116 vaatii jo paljon isommat palat...

    Nii ja kiitos vaihtarikankaista!!! :)
    Mun mielest mä voitin, joten laita s-postia jos tahot viel vähän välejä :)

    VastaaPoista
  3. Vihreä on tällä hetkellä ihan ykkösväri joten ompeluksesi kolahtavat värin puolesta täysillä :) Tipukangas on sööttiä :) Minä kun oon ommellut viime aikoina nuita 50-56cm vaattteita niin tuntuu, että pienimmästäkin tilkusta saa bodyn tai puolipotkarit tehtyä :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan raikkaita ompeluksia! Tuo tipu-kangas on ihanaa myöskin... :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kiitos :D
    Mulla on joku vihreän värin kausi myös. Tai oikeastaan valkoinen-jokuväri kausi.

    Muruhuttu: Kangas on eBaysta (jenkki). Samalla myyjällä oli paljon kuviollisia/raidallisia trikoita (ja jotain veloureja). Sain paketin mukana kaikista mallitilkut ja aika yökkäritrikoita oli suurin osa (tämäkin tavallaan). Mutta jos käy joka päivä eBayssa katselemassa niin aina joskus onnistaa ;D
    Sani: Eikä mitään... Sain tyttäreltä niin mahtavan halin ja kiitokset siitä liinasta että kyllä tämä on tässä :D

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva setti ja haalari.. kangas on kivan iloinen ja vähän erilaine!

    VastaaPoista
  7. Voi tuo huppari on mun mielestä niin ihana! Raikas ja fresh :) NAM!

    VastaaPoista
  8. Nam! Ihania ompeluita! Jotenkin olen alkanut lämpenemään tuolle kirkkaanvihreälle, ns perusvihreälle.

    Koittakaahan kestää remppa. Sitten on kivaa kun on keittiöasiat reilassa :D

    VastaaPoista
  9. Oi kun ihania ompeluksia! Ja ihanaa kangasta tuo tipu-kangas, tekisi itelläkin etsiä jotain ulkomaisia trikoita. Jotain vaihtelua, tuntuu että vaan samat kankaat blogeissa pyörii.

    VastaaPoista